uusimaaseutu.fi

HEVOSALA UUDELLAMAALLA

Hevosala Uudellamaalla – artikkeli tästä linkistä

Uudellamaalla on yli 10000 hevosta ja 2500 tallia. Alueen erityispiirteinä ovat muuta maata keskimäärin suuremmat talliyksiköt. Ratsastuspalveluiden tarjonta on yleinen toiminnan muoto. Hevospaikkojen mediaani on yritystalleissa 20 hevospaikkaa, yritysten liikevaihdon ollessa 80 000 euroa vuodessa (Md). Pääkaupunkiseudun läheisyys, suuri potentiaalinen asiakasjoukko ja tallien sijainti kaupunkien läheisyydessä saa aikaan edelleen kasvavaa kysyntää etenkin ratsastuspalveluissa.

Espoon, Helsingin ja Vantaan lisäksi paljon hevosia, samoin talleja on keskittynyt myös Nurmijärven, Vihdin, Kirkkonummen ja Sipoon alueille. Tallit voidaan jakaa yritystalleiksi ja harrastusmuotoisiksi talleiksi. Yritystoiminnan aloittamiseen ja laajentamiseen on kiinnostusta. Harrastusmuotoisista talleista noin kolmasosa on kiinnostunut aloittamaan yritystoimintaa ja yritystalleista 37% suunnittelee laajentavansa toimintaansa vuoteen 2010 mennessä.

Uusmaalaisten tallien toiminta on usein lähellä asutusta, mikä aiheuttaa haasteen eri näkökulmien yhteensovittamiselle ja tiedonkulun parantamiselle. Kysymyksiä liittyy maankäyttöön, hevosella maastossa liikkumiseen ja ympäristökysymyksiin. Toisaalta hevosala tarjoaa useita liiketoiminnan mahdollisuuksia maatalousryrittäjille rehunmyynnin ja lantahuoltoon liittyvän yhteistyön myötä. Hevoset ovat osa maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta, virkistys- ja liikuntapalveluiden tuotantoa.


Valtakunnallinen selvitys ja kehittämisohjelma
Kasvava hevosala - hevosalan kehitysnäkymiä Suomessa - selvitysraportti 2007

Katsaus hevosalan yritystoimintaan - raportti 2009
Hevosalan hanketoiminnan kehittämisohjelma 2007-2013